Lotta Ruottinen

Olen Tampereen maratonklubin juoksukoulun vuonna 2019 käynyt juoksijanalku, jonka päätavoite vuonna 2020 on juosta se ihan ensimmäinen maraton. Olen aina pitänyt juoksusta, mutta olen harrastanut sitä ilman tavoitteita, ohjeita ja kilpailuja (pari puolikasta maratonia hölkkäilty läpi). Juoksukoulu toi muutoksen kaikkiin edellämainittuihin ja ensimmäistä kertaa elämässä juoksu näyttäytyy minulle todella monipuolisena harrastuksena. 

Eniten olen pitänyt Tampereen maratonklubin yhteisöllisyydestä: Aina löytyy juoksuseuraa, jopa tällaiselle hiljempaa menijälle. Harjoitusohjelmia ja tukea on ollut aina saatavilla, iso kiitos siitä erityisesti juoksukoulun valmentajille ja klubin aktiiveille! 

Juoksun ohella harrastan käsitöitä (ompelen ja neulon) ja lukemista. Teen itse miltei kaikki vaatteeni, tosin juoksutrikoita en ole vielä itselleni uskaltanut väkertää. Jätän sen haasteen myöhemmäksi tulevaisuuteen. Kotona seuranani on aktiivinen perhe, johon kuuluu mies ja kaksi lasta. Silloin kun en ole töissä tai juoksemassa, minut voi löytää uima-altaan tai jalkapallokentän laidalta tyttäriä kannustamasta.