SUNNUNTAIPITKIS JA KYMPPI+ YHDISTÄVÄT VOIMANSA

12.6.2022

Sunnuntaipitkis ja kymppi+ yhdistävät voimansa kootakseen mahdollisimman monta juoksijaa nautiskelemaan kesäaamujen raikkaudesta järvien rantoja ja varjoisia metsäpolkuja kiertelevälle kesäreitille.

Koko reitin pituus on noin 27 km (ks. kartta). Hiedanrannassa on pieni muutos viimevuotiseen reittiin verrattuna. Talvisesta Pyhäjärven kierroksesta poiketen tällä reitillä on monta mahdollisuutta oikaista. Esimerkiksi Pohtolasta Pohtolankadun, Lielahdenkadun ja Enqvistin kadun kautta lenkin pituudeksi tulee noin 17 km. Oikaisumahdollisuuksia, lyhyempiä ja pidempiä, on useita ja matkan varrelta voi vaikka hypätä bussin kyytiin, jos siltä tuntuu. Jos ei heti halua kiertää koko reittiä, voi halutessaan ottaa tavoitteeksi pidentää lenkkiä vähän kerrallaan siten, että syksyllä luonnistuu jo koko kierros.

Yhteislenkit alkavat sunnuntaina 19.6. ja juostaan aina sunnuntaisin. Mahdollisista poikkeuksista ilmoitetaan erikseen esim. juhannussunnuntaina 26.6. ei ole yhteislenkkiä. Lähtö on Varalan yläportilta tasan kello 9. Mukaan lähtijöitä pyydetään kommentoimaan Facebook-julkaisua mm. kertomalla tavoitevauhtinsa. Tällöin kaikki tietävät minkälaisia vauhteja on tarjolla.