kisaraportti Tukholman maratonmatkasta

5.6.2023

Perjantaina puoliltapäivin noustiin Mikkolan bussiin ja suunnattiin kohti Helsinkiä. Marko toivotti porukan tervetulleeksi hienolla riimittelyllä ja tunnelma alkoi kohota. Silja Serenade odotti laiturissa, pastabuffa alkoi jo ennen laivan lähtöä. Ja kyllä me syötiinkin! Ei ainakaan energioista jää maraton kiinni. Juoksunumerot saatiin laivalta, Saarikoski Travels ne oli sinne hommannut matkanjärjestäjänä. Kätevää kun ei tarvitse erikseen kiirehtiä expoon käytännön asioiden takia.


Aamupalan jälkeen viimeinen vilkaisu päivän sääennusteeseen, 18 ja pilvistä. Lopullinen varustevalinta, numerolappu kiinni paitaan ja sitten rauhallisesti kävellen pari kilometriä kohti tapahtuma-aluetta, Tukholman Olympiastadionin vieressä olevaa urheilukenttää.


Varusteet säilytykseen ja kohti lähtökarsinoita. Ensimmäinen lähtö on klo 12, toinen 10 minuuttia myöhemmin. Juoksijoita on viivalla 13 300, enemmän kuin moneen vuoteen, 100 maasta. Komea lähtölaukaus, konfetit lentää ja violetti savupilvi värjää starttikaaren.


Pahaa ruuhkaa ei ole edes alkuvaiheessa. Reitti kaartaa loivaan alamäkeen ja alkupuolikas on aika helppoa menemistä. Huoltopisteitä on runsaasti ja ihmisiä joka puolella kannustamassa. Huolloissa on nesteiden lisäksi mm. suolakurkkuja, banaaneja, energiageelejä, Red Bullia, lihalientä ja kahvia.


Heia heia! Ruotsalaisten runsas määrä ja upea kannustus saa kiitoksia koko porukalta. Tunnelma on hieno. Kannustamisen nämä ihmiset osaavat. Koko matkan ajan reitillä on yleisöä.


25 km:n kohdalla, kun Kuninkaanlinna on ohitettu toiseen kertaan, noustaan ylös Södermalmille ja matkan raskain osuus on menossa muutaman ylämäen ja Västerbron sillan ryydittämänä. Kellojen gps:t antaa monella eri matkaa kuin viralliset kilometripylväät, näillä tienoilla sen alkaa todella huomata kuinka kellon mukaan on jo paljon lähempänä maalia kuin oikeasti on.


Viimeiset kilometrit alkaa todenteolla kun Kuninkaanlinna ohitetaan kolmannen kerran.  Vielä jaksaa jotenkin puristaa 4km, edessä on loivaa, pitkää ylämäkeä. Viime kaarteet stadionille ja hymy on herkässä. Mitali kaulaan, vesipullo käteen ja kohti t-paidan hakua. Loppuhuollossa mm. hodareita, pullaa ja alkoholitonta olutta.


Laivalla iltabuffet ja yökerho viimeistelevät juoksijat. Kotiin palaa sunnuntaina melkoisen väsynyt, mutta tyytyväinen joukkio.


Kaikki startanneet 33 klubilaista juoksivat maaliin. Reittiä kuvailtiin salakavalan raskaaksi. Sääennusteen 18 astetta piti paikkansa, mutta pilvien sijasta tarjolla oli kirkas taivas. Aurinkorasva tuli tarpeeseen. Tiheitä huoltopisteitä arvosti todella. Omia ennätyksiä juoksi usea. Moni puolestaan jäi ajan puolesta toivotusta/tavoitteesta, lämpimän kelin, ei-ihan-helpon reitin ja muiden syiden takia. Silti tunnelma oli korkealla.


Otteita matkatunnelmista:

”On kuin luokkaretkelle lähtisi. Keskustorille kun itsensä järjestää, sujuu jatko kuin itsestään. Maratonin jälkipelit on parhaita.”

”Hieno reissu, kaunis kaupunki, innokas yleisö!”

”Sujuvaa ja mutkatonta reissaamista”

”Toimivat järjestelyt ja hyvä seura”

”Parasta seura, kisatunnelma, kannustus ja saapuminen stadionille”

”Mukavassa, samanhenkisessä porukassa on kiva reissata”

”Itsensä voittamista, helpotusta ja lopuksi suuri ilo!”

”Koko reitin mahtava kannustus piti fiilikset korkealla”

”Hyvin järjestetty reissu”

”Mara on aina juhlaa”

”Tapahtumafiilis loistava”